Tensira - made in Africa

Kirjoittaja Anna-Maija Seppänen 1.3.2016 10:00:00

 

Tensira made in Africa

Yksi syy Pariisin messuilla käymiseen oli tavata Tuulia Mäkinen ja Hamidou Diallo (kotoisasti Hamppa) Tensiran osastolla.

Olen tuntenut Tuulian vauvasta asti ja omat poikani ja Mäkisen tytöt ovat kasvaneet yhdessä turvallisessa Takalankujan pihapiirissä.

Tuulia tutustui Hamppaan ja he muuttivat Pariisiin. Mekin tutustuimme Hamidouhun ja hän käveli suoraan sydämiimme.

Tensira

 

Tensira

Tensira on tunnettu käsin kudotuista puuvillatekstiileistään, jotka valmistetaan Tensiran omassa työpajassa Guinean pääkaupunkialueella, Conakryssa, alueen omista raaka-aineista. Työpaja maksaa säännöllisen ja reilun palkan työntekijöilleen ja tukee toiminnallaan taloudellista kasvua, kestävää kehitystä sekä sosiaalista tasa-arvoa.Tensira haluaa turvata sukupolvelta toiselle siirtyneen käsityötaidon tekemällä työstä tekijöilleen kannattavaa ja siten nostaa elintasoa Länsi-Afrikassa.Tensira

On ollut ilo seurata heidän yrityksensä kehitystä ja kasvua. Tensiran osasto oli messuilla raikas; sini-valkoista ja ripaus punaista. Messut olivat heille menestys. Me iloitsemme heidän kanssaan.

Tiedämme itse yrittäjän arjen.Tensira

Tensirasta tehtiin messujen jälkeen Africa 24-kanavalle uutisjuttu. Se pyöri kanavalla 48 tuntia, tunnin välein uutislähetyksessä. Upeaa!

Tensiran tuotteita saa Suomessa Artekista ja Casuarinasta Helsingistä.Tensira

Seuraavan kerran tapaamme kesällä Suomessa.

 

Aihealueet: Sisustus, Messut ja matkat

Laatta Leevi Blogi

Tilaa artikkelit suoraan sähköpostiisi!

Seuraa meitä myös somessa

Ideoita kylpyhuoneeseen

Nappaa ideat unelmiesi kylpyhuoneen toteutukseen kylpyhuoneen ideakatalogista!

Avaa katalogi

Viimeisimmät artikkelit

Luetuimmat artikkelit